Oy Lunawood Ltd in Facebook

Lunawood®
yrityksenä

Oy Lunawood Ltd on lämpöpuun tuotannon innovatiivinen edelläkävijä ja kansainvälinen markkinajohtaja. Yhtiön asema perustuu laadukkaaseen tuotteeseen ja luotettavaan asiakaspalveluun. Lunawood on tavoitteellinen kasvuyritys työllistäen yli 60 henkilöä Iisalmen ja Joensuun tuotantolaitoksilla. Yrityksen tuotantokapasiteetti kasvaa vuoden 2013 aikana saavuttaen 62 000m3:n vuotuisen tason. Yrityksen tuotannosta suurin osa menee vientiin.

Henkilökohtainen asiakaspalvelu ja tuotteiden korkea laatu ovat yhtiön kulmakiviä. Maine johtavana lämpöpuutuottajana juontaa juurensa yhtiön innovatiivisuudesta ja ekologisten arvojen kunnioittamisesta. Oy Lunawood Ltd:n strategiassa tärkeänä osana ovat pitkäkestoiset asiakassuhteet ja vahvat yhteistyökumppanit. 

Lunawood® aloitti pienenä perheyrityksenä vain yhdeksän työntekijän voimin lämpöpuun tuotannon vuonna 2002. Veljekset Aulis ja Olavi Kärkkäinen viimeistelivät pitkän yrittäjäuransa luomalla Lunawood®-brändin ennen jäämistään eläkkeelle 2010. Tuolloin Lunawoodin pääomistajaksi vaihtui Capman Oyj:n hallinnoimat rahastot. Pääomistajan lisäksi Lunawoodilla on useita pienosakkaita.

Lunacomp

Lunacomp Oy on Lunawoodin omistama tytäryhtiö, joka on perustettu vuonna 2010. Lunacomp valmistaa korkealaatuista patentoitua lämpöpuukomposiittia terassikäyttöön ja piharakentamiseen.

LunaComp Deck:in valmistuksessa käytetään 100 % kierrätettyä puumateriaalia. Pääraaka-aineita ovat Lunawoodin valmistuksessa sivutuotteena syntyvä lämpöpuukuitu sekä korkealaatuiset muovipolymeerit. LunaComp Deck on huoltovapaa terassituote, joka on lahonkestoltaan ja mittapysyvyydeltään ainutlaatuinen.


Visio

visio_nuoli.png

Lunawoodin visio on olla kansainvälinen markkinajohtaja ja edelläkävijä ekologisissa lämpöpuu-ratkaisuissa.

nuoli.png

Johtavat tuotteet
Paras paikallinen raaka-aine
Vastaamme asiakkaan tarpeisiin
 

visio_valokuva.jpg


Arvot

arvot_nuoli.png

Tulosnälkä
Innovatiivisuus
Vastuullinen henkilöstö
Ympäristöystävällisyys
 

arvot_valokuva.jpg


 

Jälleenmyyjät


Yhteystiedot

Oy Lunawood Ltd
Asemantie 52
FI-74170 IISALMI
Tel. +358 17 770 0200
Fax + 358 17 742 199
@: etunimi.sukunimi@lunawood.fi
Y-tunnus 0606363-5

Hallinto

Toimitusjohtaja / CEO
Arto Halonen
+358 40 823 2877
arto.halonen@lunawood.fi
Toimistosihteeri
Birgitta Juutinen
+358 17 7700 200
birgitta.juutinen@lunawood.fi 
Talousjohtaja / CFO
Miika Natunen
+358 50 328 67 06
miika.natunen@lunawood.fi 

Myynti

Myyntijohtaja
Sami Kivistö
+358 40 752 1457
sami.kivisto@lunawood.fi
Vientipäällikkö
Hannele Heiskanen
+358 44 797 5004
hannele.heiskanen@lunawood.fi
Vienti- ja Markkinointipäällikkö
Ulla Viitasalo 
+358 41 437 6655
ulla.viitasalo@lunawood.fi
Kotimaan myynti
Kari Kutvonen
+358 44 7975014
kari.kutvonen@lunawood.fi
Kotimaan myynti
Ilkka Tikkanen
+358 44 797 5017
ilkka.tikkanen@lunawood.fi
Johtaja Lunacomp Oy
Pekka Väätäinen
+358 44 570 0201
pekka.vaatainen@lunawood.fi
Vientipäällikkö
Florence Pignot-Hämäläinen
+358 40 524 2325
florence.pignot@lunawood.fi
Markkinointikoordinaattori
Saara Kettunen 
+358 44 797 5013
saara.kettunen@lunawood.fi
Kotimaan myyntipäällikkö
Pertti Salonen
+358 44 797 5010
pertti.salonen@lunawood.fi

Tuotanto

Tuotanto- ja kehitysjohtaja 
Henry Mantsinen
+358 44 797 5015
henry.mantsinen@lunawood.fi
Laatupäällikkö
Mauri Nousiainen 
+358 50 370 7625
mauri.nousiainen@lunawood.fi 
Logistiikkapäällikkö
Jarmo Rönkkö
+358 44 797 5019
jarmo.ronkko@lunawood.fi 
Tilaus- ja toimituspäällikkö / SCM
Eila Härkin 
+358 44 797 5000
eila.harkin@lunawood.fi
Ostaja
Sirpa Moilanen 
+358 44 722 0720
sirpa.moilanen@lunawood.fi 
Logistiikka-assistentti
Pia Haataja
+358 44 739 8604
pia.haataja@lunawood.fi